Kalenterisi on väärä! Eenokin kalenteri on luotettavampi!

Vuoden 2017 kalenteri.

Maailmassa on kautta aikojen ollut käytössä monenlaisia kalentereita. Nykyään eniten käytetty kalenteri on Gregoriaaninen kalenteri, jota myös Suomessa käytetään. Esitän tässä vain muutaman. Tärkein niistä on Eenokin kalenteri. Valitettavasti se loistaa poissaolollaan yhteiskunnassamme vaikka se on merkittävin, tarkin ja vanhin.

Joitakin eri kalentereita:

  • Eenokin kalenteri
  • Assyrian kalenteri
  • Mayojen kalenteri
  • Roomalainen kalenteri
  • Juutalainen kalenteri
  • Islamilainen kalenteri
  • Juliaaninen kalenteri
  • Gregoriaaninen kalenteri

Muualta löytyy kattavampi lista.

 

Juliaaninen kalenteri:

Rooman valtakunnan Julius Caesarin määräyksestä, Juliaaninen kalenteri otettiin käyttöön v. 45 eKr. Kalenterin sanotaan kehittäneen tähtitieteilijä Sosigenes. Juliaanisessa kalenterissa oli keskimäärin 365,25 vuorokautta vuodessa.

Gregoriaaninen kalenteri:

Tätä nykyä lähes kaikkialla maailmassa on käytössä Gregoriaaninen kalenteri. Niin myös Suomessa. Se on tieteen mukaan tarkempi kuin Juliaaninen kalenteri, sillä siinä on keskimäärin 365.2425 päivää vuodessa, kun taas Juliaanisessa oli 365.25 päivää vuodessa.

Eenokin kalenteri:

Ilman Eenokin kirjaa meillä ei olisi Eenokin kalenteria. Eenokin kalenterista ei juuri kukaan koskaan puhu. Todellisuudessa se on kalenteri siinä missä muutkin kalenterit. Se on jäänyt unholaan Suomessa tähän päivään asti? Sen yhteydessä ilmoitetut taivaankappaleiden kiertoajat ja reitit annettiin Eenokin tiedoksi enkeli Urielin kautta. Uriel on JHVH:n enkeli. Tuossa kalenterissa on täydellisen tarkasti 364 vuorokautta. Siinä ei tarvitse huomioida karkausvuosia koska mikään eikä kukaan karkaa minnekään, vaan silloinkin kun Aurinko näyttää karkaavan, se palaa aina takaisin vuorokauden kuluttua liki samaan kohtaan, vaikkakin sen leveysaste vaihtelee vuodenaikojen mukaan. Vaikka aurinkokierroksen leveysaste muuttuu jatkuvasti liiteän Maan yläpuolella, se on jo palannut takaisin samalle leveysasteelle tarkalleen 364 vuorokauden päästä, riippumatta siitä mikä vuodenpäivä toimii tarkkailujakson alku- ja loppupäivänä. Näin on sekä nyt, että tulevinakin vuosina.

Onko olemassa täydellistä kalenteria?

Sivustolla timeanddates.com kysytään, onko olemassa mitään täydellistä kalenteria. He vastaavat että ei ole. Vastauksen alla on taulukko eri kalentereista. Taulukkoa tarkkailemalla huomataan että kaikki siinä esitetyt vuodet (jos jättää pois 365 päivän kalenterin), ne ovat pituudeltaan 365,242036 – 365,25 päivää.

Henkilökohtaisesti uskon, että on olemassa yksi täydellinen kalenteri. Se on Eenokin kalenteri. Sen täydellisyyttä minun on tietenkin vaikeata todistaa, koska et todennäköisesti usko että se mitä kirjoitan on totta. Myönnän siten todistamisen vaikeuden. Mutta minusta siinä on tolkuttoman paljon enemmän järkeä, että Jumalan luoma vuosi pitää sisällään täysiä vuorokausia (eikä vajaita vuorokausia kuten tähtivuorokaudessa, jossa sanotaan olevan 23 tuntia 56 minuuttia ja noin 4 sekuntia), ilman että joudutaan päivien pilkkomisen takia tekemään tasauksia joka neljäs vuosi (karkausvuosina). Miksi pitää pilkkoa täydet vuorokaudet osiin? Onko siinä mitään järkeä? Sivusto http://www.enochcalendars.webs.com kertoo meille seikkaperäisesti miksi vuosien 365:s ja 366:s päivä ovat illuusioita. Sivusto kertoo miksi niitä ei ole oikeasti olemassa. Yritän itsekin sanoa asiasta muutaman valitun sanan.

Mikä tekee Eenokin kirjasta ja sen kalenterista mielenkiintoisen?

Katolilainen kirkko ei koskaan kanonisoinut Eenokin kirjaa, ja siitä syystä se ei ole Raamatun kansien välissä. Kirja on siitäkin huolimatta äärimmäisen kiinnostava tutkimuskohde, siitä syystä että Juuda – jolla on oma luku Uudessa Testamentissa (Juudaksen kirje) – on viitannut Eenokin kirjoitukseen. Juuda tekee siitä lyhyen lainauksen omassa kirjoituksessaan (Juud.1:14,15). Siitä lainauksesta johtuen (ja muutamasta muustakin lainauksesta Raamatussa) voidaan uskoa että Juudas piti Eenokin kirjaa luotettavana, Jumalan hengestä syntyneenä kirjana. Lainaus olisi todennäköisesti jäänyt tekemättä jos hän ei olisi pitänyt kirjoitusta Jumalan ilmoituksena Eenokin kautta.

Jokainen joka on vaivaa nähnyt ja verrannut Eenokin kirjaa Raamattuun, on voinut havaita kymmeniä eri kohtia Eenokin kirjoituksessa jotka pitävät yhtä Raamatun ilmoituksen kanssa. Ne kohdat joista sen voi havaita kertovat mm. syntiinlankemuksesta, Jumalan pojista, Eenokin ”piiloutumisesta”, Nephilimeistä (Jumalan poikien jälkiläisistä), vedenpaisumuksesta, henkivalloista, Ihmisen Pojasta (Jeesuksesta), vanhurskaudesta, synnin nuhtelusta, tuonelasta, taivaanvahvuudesta, sekä Auringon, Kuun ja tähtien kiertoliikkeistä. Näistä ja paljon muistakin asioista.

Aurinko, Kuu ja Tähdet kertovat ajat

Raamatun mukaan Aurinko, Kuu ja tähdet ilmoittavat meille ajat (1.Moos.1:14-18):

”Ja Jumala sanoi: ”Tulkoot valot taivaanvahvuuteen erottamaan päivää yöstä, ja olkoot ne merkkeinä osoittamassa aikoja, päiviä ja vuosia, ja olkoot valoina taivaanvahvuudella paistamassa maan päälle”. Ja tapahtui niin: Jumala teki kaksi suurta valoa, suuremman valon hallitsemaan päivää ja pienemmän valon hallitsemaan yötä, sekä tähdet. Ja Jumala pani ne taivaanvahvuuteen, paistamaan maan päälle ja hallitsemaan päivää ja yötä ja erottamaan valon pimeästä. Ja Jumala näki, että se oli hyvä.”

Seuraamalla Auringon, Kuun ja tähtien liikkeitä, sekä niiden keskinäistä sijaintia ja käyttäytymistä vuodesta toiseen, me tiedämme Raamatun ilmoitukseen nojaten mitä aikaa me eletään. Raamattu ei kuitenkaan kerro tästä yhtä perusteellisesti kuin Eenokin kirja. Eenokin kirja nimittäin käsittelee myös Kuun eri vaiheita päivien tarkkuudella, sekä sen ja Auringon väliset kiertoliikkeet toisiinsa nähden. Kuun kerrotaan esim. jäävän Auringosta jälkeen 10 päivää per vuosi. Käytännössä se tarkoittaa sitä, että se ei liikkuu yhtä nopeasti kuin Aurinko litteän Maan yläpuolella.

Puolen vuoden päästä päivä ei ole yö, eikä yö ole päivä

Jos Eenokin kalenteri on korrekti kun se ilmoittaa että vuodessa on tarkalleen 364 vuorokautta, ja mikäli Maa kiertäisi Aurinkoa, niin se tarkoittaisi aurinkokeskeisessä maailmankatsomuksessa niinkin hullunkurista asiaa, että jos sinulla nyt on keskipäivä, niin tasan puolen vuoden päästä (tasan 182:n vuorokauden päästä) keskipäivä onkin muuttunut keskiyöksi. Vastaavasti, jos sinulla nyt on keskiyö, niin se olisi muuttunut puolenvuoden päästä keskipäiväksi. Miksi muka näin? Siksi koska silloin sinä katselet samoja taivaankappaleita Auringon toiselta puolelta, eikä ”tämän hetkiseltä puolelta”. Tällaisen skenaarion edellytyksenä on tietenkin se, että Maa on pallon muotoinen ja että maapallo kiertää akselinsa ympäri tasan yhden kierroksen yhdessä ”aurinkovuorokaudessa”, ja olisi puolen vuoden ajassa mennyt Auringon toiselle puolelle. Kyseessä olisi siis 180 asteen muutoksesta. Emme kuitenkaan koskaan havaita mitään tällaista muutosta tosielämässä, ja siitä syystä aurinkokeskeinen maailmankatsomus ei ole oikea malli ”aurinkokunnastamme”.

Tämän hetkinen yö ei ole puolen vuoden päästä muuttunut päiväksi, eikä tämän hetkinen päivä ole muuttunut puolen vuoden päästä yöksi. Ei siitäkään huolimatta, että meillä Suomessa hämärtyy talvella aikaisemmin kuin kesällä. Talven ”lyhyet” päivät eivät ole lyhyitä siitä syystä että Aurinko on pidempään horisontin takana piilossa (oletetun maapallon kaarevuuden takia), vaan sen takia että se kiertää meitä talvella pidemmän etäisyyden päässä. Siten kasvaneen etäyisyyden takia Aurinko liikkuu ainakin näennäisesti matalammalla radalla, perspektiivin lainalaisuuksien tähden. Kauempana oleva kohde näyttää aina olevan matalampana perspektiivissä, ja vastaavasti lähempänä oleva kohde näyttää olevan korkeammalla (tapauksissa jossa kohde on nimenomaan horisontin yläpuolella), vaikka ne todellisuudessa olisivat aina yhtä korkealla. Tätä asiaa olen käsitellyt laajemmin kirjoituksessa ”Perspektiivin huomioiminen kaukaisten kohteiden tarkkailussa”. Yhteenvetona voidaan täydellä varmuudella sanoa, että yöstä ei tule koskaan päivää, eikä päivästä tule yötä (vaikka Suomessa hämärtyy nopeammin talvella, koska Aurinko – jonka halkaisia on vain muutamia kymmeniä kilometrejä – kiertää todellisuudessa talvella pidemmän etäisyyden päässä litteän Maan yläpuolella ja vain näennäisesti matalammalla radalla).

Puolen vuoden päästä olisi myös tähtikuviot täysin erilaiset kuin nyt. Emme kuitenkaan havaita mitään sellaista epäkohtaa yläpuolellamme. Ei koskaan. Päinvastoin vaikuttaa vahvasti siltä, että tähtikuviot pysyvät aina samanlaisina, riippumatta vuodenajasta ja vuodesta. Senhän paljastaa aikajanavideot jotka on otettu eri puolilta maailmaa.

Demonstroidakseni että nykyisessä heliosentrisessä mallissa päivä ja yö vaihtaa paikkaa puolessa vuodessa, olisin toki voinut tehdä jonkunlaisen 3D-mallinnuksen (animaation) Auringon ja Maan keskinäisistä liikkeistä. Onhan sitä varten olemassa ilmaisia ohjelmia, kuten erittäin monipuolinen Blender. Minulla ei kuitenkaan riitä aika ohjelman opiskeluun (eikä välttämättä edes järki). Siitä syystä päätin antaa sinulle muutaman linkin, josta näet tähtitieteen ammattilaisten sekä harrastajien tekemiä kuvia tuosta mallinnuksesta. Niistä selviää että päivä muttuu yöksi, ja yö muuttu päiväksi, puolen vuoden kiertoajassa. Tässä ne ovat: 1, 2, 3, 4.

Avaruusjärjestöillä on vuosittain miljardien määrärahat käytettävissään (etenkin NASA:lla). Silti heillä ei ole riittänyt resursseja tai intoa julkaista meille animaatioita siitä, miten Maa kiertää Aurinkoa, jossa näkyisi yhden vuoden ajanjakson kaikki pyörähdykset. Siihen täytyy olla olemassa jokin looginen selitys. Mikäköhän se selitys voisi olla? Jätän tämän asian sinun pohdittavaksesi, sillä tiedän että sinulla saattaa hyvinkin olla parempi logiikka kuin minulla.

Tähtitaivas 180 asteen jälkeen kyllästetään disinformaatiolla

Puolen vuoden päästä me ihmiset katsellaan tähtitaivasta 180 astetta eri suunnasta kuin nyt, mikäli se on totta että Maa kiertää vuodessa yhden kierroksen Auringon ympäri, ja vuorokaudessa yhden kierroksen akselinsa ympäri. 180:n asteen poikkeama perspektiivissä on tietenkin huima ero. Silloin ollaan jo tieteen fiktiossa Auringon toisella puolella. Se on täydellinen vastakohta nolla-asteelle, tai 360:lle asteelle, mikä käytännössä tarkoittaa myös sitä – jos se totta olisi – että tähtitaivas pitäisi silloin näyttää täysin erilaiselta. Tällaista ristiriitaa ei ole olemassa litteän Maan mallissa, vaan siinä kaikki toimii moitteettomasti, juuri sillä tavalla kuin Jumala on sen kaiken luonut.

Nyt tietyt tahot kuitenkin yrittävät hämätä sinua. He sekoittavat pääsi puhumalla yhtä aikaa monella eri termillä. Tähtitieteessä he uskaltavat esittää sinulle millisekunnin tarkkuudella Maan kiertoliikkeen (tähtivuorokaudessa), vaikka Maa on Raamatun mukaan liikkumaton (Ps.75:3, Ps.93:1, Ps.104:5, 1.Aik.16:30).

Esimerkkinä tästä disinformaatiosta (= tarkoituksellisesta harhaanjohtavasta informaatiosta) on  käytössä oleva termi ”tähtivuorokausi” (engl. ”sidereal day”). Tähtivuorokauden kesto sanotaan olevan 23 tuntia 56 minuuttia ja 4,0916 sekuntia. Sen pituus EI OLE MÄÄRITELTY sen mukaan kuinka nopeasti Maa tekee yhden kierroksen akselinsa ympäri suhteessa auringon sijaintiin, vaan Maan suhde tähtien sijaintiin! Sen sijaan ns. aurinkovuorokaudessa lasketaan Maan kiertoliike suhteessa Auringon sijaintiin.

Aurinkovuorokauden pituus on heidän mukaan keskimääräisesti tasan 24 tuntia per vuosi.  Riippumatta siitä, käytetäänkö laskennassa aurinkovuorokautta tai Eenokin kalenterin vuorokautta, niin puolen vuoden päästä näiden kahden vaihtoehdon välinen perspektiivin ero jäisi alle yhden asteen, mikäli molemmat kalenterit perustuisivat heliosentriseen malliin (näin ei tietenkään ole). Voidaan varmuudella väittää, että riippumatta siitä mitä kalenterin päivää näistä kahdesta käytetään, puolen vuoden päästä on päivä muuttunut yöksi, ja yö on muttunut päiväksi, mikäli eläisimme maapallolla joka kiertää Auringon yhden kierroksen vuodessa. Oletko havainnut sellaista epäkohtaa koskaan? Oletko joskus herännyt talvella kesken yöunien ja vilkaisut ulos ikkunasta, havaitaksesi että Aurinko on jo korkealla? Eipä tietenkään. Siitä syystä heliosentrinen malli, jota sinulle on syötetty totuutena jo lapsuudestasi saakka, se ei kestä kriittistä tarkastelua.

Höpinät tähtivuorokausista ovat täysin turhia:

Eenokin kalenteri, jossa on tasan 364 vuorokautta vuodessa, tukee vuorokauden pituuden osalta nykyistä ns. aurinkovuorokautta, jonka keskimääräinen kesto on tieteessä tasan 24 tuntia vuorokaudessa. Erityisin ero on siinä, että hän kirjoittaa Auringon liikkeistä suhteessa Maahan, kun taas tiede puhuu maapallon liikkeestä (akselinsa ympäri) suhteessa Aurinkoon. Höpinät ja örinät tähtivuorokausista ovat täysin turhia ja hyödyttömiä, koska tähtien sijainti ei vaikuta aurinkovuorokauden kestoon.

Eenokilla ei ole ollut tarvetta vääntää ja käntää asiaa, kirjoittamalla keskimääräisestä ajasta, tai keskimääräisestä vuorokaudesta. Vuorokauden kesto on hänen mielestään aina se sama, sillä Auringon yhden kierroksen kesto Maan yllä on aina vakio. Vieläkö muistat mitä Eenok kirjoitti tuosta vakiosta luvussa 74?

”Ja aurinko ja tähdet tuottavat tarkalleen kaikki vuodet, niin että ne eivät edistä tai viivytä sijaintiaan yhdelläkään päivällä ikuisuuteen saakka, vaan täydentävät vuodet täydellisesti 364 päivässä.”

Onko vaikeata uskoa, että Auringon sijainti (tai suunta) suhteessa Maahan pysyy samana vuodesta toiseen, vuorokausien samana ”kellonlyömänä”? Saat apua epäuskoosi ottamalla käyttöön aurinkokellon. Pystytä se pihamaallesi, tai vaihtoehtoisesti voit hommaa seinälle ripustettavan mallin. Sellaisen on helppo myös itse tehdä. Tarkkaile eri ajanjaksoina ja eri vuosina mihin kohtaan varjo osuu, niin tulet iloksesi havaitsemaan että joka ikinen vuosi, esim. klo 12 varjo lankeaa AINA klo 12:n kohdalle (jos kalibrointi on tehty oikein ja aurinkokello on aina olosuhteista riippumatta tukevasti kiinni alustassaan). Varjo osoittaa sinulle päivästä toiseen, ja vuodesta toiseen, että varjon sijainti noudattaa ja täydentää vuoden täydellisen hyvin ilman muutosta, tai ns. vanhahtavaa kieltä käyttäen, ilman ”vaihteen varjoa”.

Huomasitko miten sekä Aurinko ja tähdet yhdessä täydentävät vuoden 364:n päivän pituiseksi Eenokin kalenterissa? Ei erikseen, VAAN YHDESSÄ! Ja koska ne näyttävät yhdessä vuoden pituus, on tietenkin täysin turhaa määritellä erikseen tähtivuorokaudet ja aurinkovuorokaudet, sillä ne ovat todellisuudessa yhtä pitkät molemmat. Eli tarkalleen 24 tuntia per vuorokausi. Aurinko ja tähdet ovat synkronoitu suhteessa toisiinsa. Eivät ne poikkea kierroksissaan. Kiitos Jumalalle siitä!

Miksi Eenok kirjoitti ylijäämäpäivistä jos karkausvuosiakaan ei tarvitse huomioida?

Hän ei kirjoittanut ylijäämäpäivistä (luvussa 74) siksi että ne viittaisivat nykyisen kaltaisiin, käytössä oleviin karkauspäiviin, joita on sovellettava vuoden laskennassa koska eräät ovat lähteneet pilkkomaan täysiä päiviä osiksi. Eli ei siis siinä merkityksessä, että ylijäämäpäivien takia pitäisi ottaa vielä erikseen käyttöön karkausvuosia muutaman vuoden välein, jotta saataisiin tarkan kalenterin. Vaan konteksti nimenomaan paljastaa, että hän viittasi ylijäämäpäivillä siihen eroon, kun Kuu jää jäljestä Auringon ja tähtien kiertoliikkeistä. Jos olet tarkkaavainen tekstissä, niin hän väittää asiayhteydessä aurinkovuoden pituuden olevan tasan 364 päivää, ylijäämäpäivistä huolimatta.

Sen sijaan, kun mennään lukuun 75, siellä puhutaan neljästä karkauspäivästä. Mutta niiden osalta kerrotaan, että niitä ei lasketa mukaan vuoden laskennassa, sillä ”niiden ansiosta ihmiset menevät siinä harhaan”.

Tähtivuorokauden vertailu aurinkovuorokauteen

Valheita tähtivuorokausista ei tarvita senkään tähden, koska tähtien paikka perspektiivistäsi katsottuna, ne ovat ja pysyvät aina samana, päivästä toiseen ja vuodesta toiseen, sillä edellytyksellä että vertailukohteena on eri vuorokausien sama kellonaika. Koska tähdet kiertävät kehää Pohjantähden ympäri, voi tietenkin olla vaikeata havaita omilla silmillään tämän väitteen paikkansapitävyyttä. Etenkin jos vertailu tapahtuu vain kahden peräkkäisen yön aikana. Tästä syystä tähtien sijainnin vertailu on tehtävä siten, että se tehdään pidemmältä aikaväliltä ja aina samalla kellonlyömällä, ja aina äärimmäisen tarkasti samaan suuntaan. Pitäisikö tässä nyt siis kameran asentaa sementtivaluun jotta suunta pysyisi aina samana? Hyvä kysymys! Käytä mielikuvitustasi tämän ongelman ratkaisemisessa. Tiedän että olet siihen kykenevä. Sinun on tietenkin myös huomioitava kesä- ja talviajat, etteivät ne mene keskenään sekaisin tutkimustyössäsi.

Koska tieteen yhdessä tähtivuorokaudessa syntyy eroa vain 3 minuuttia ja 56 sekuntia, jos vertaa sitä täyteen aurinkovuorokauteen, niin  ei voida olettaa että näkisit mitään ihmeitä yhden vuorokauden jälkeen. Mitä on 3 minuutin ja 56 sekunnin ero prosenteissa, kun vertaa tähti- ja aurinkovuorokautta toisiinsa? Se on hiukan ylöspäin pyöristettynä vain noin 0,274%. Siis äärimmäisen vähän. Niin vähän, ettet tule huomaamaan mitään tähtikuvien sijaintieroa kahden peräkkäisen yön valokuvista, vaikka ottaisit kuvat täydellisen tarkasti molempina kertoina samalla kellonlyömällä. Sen sijaan 3 minuutin ja 56 sekunnin ero per vuorokausi tekee jo puolessa vuodessa niin suuren eron (kutakuinkin 12 tuntia), että huomaisit eron tähtitaivaalla jos eroa oikeasti olisi olemassa.

Uskottavalta vaikuttavan disinformaation tarkoitus on luoda sinulle sellaisen käsityksen tieteestä, että tiede tietää, ja että se ei voi olla väärässä. Mutta tottakai tieteessä voidaan olla väärässä. Onhan ihminen erehtyväinen ja lehmä märehtiväinen. Tiesitkö että tieteessä on varsin usein käytössä sellaisia sanoja kuten ”noin”, ”ehkä” ja ”mahdollisesti”? Se kertoo että hekin ovat vain ihmisiä, eikä kaikkitietäviä jumalia. Vain Jumala tietää kaiken. Minäkin tiedän vain vähän, ja senkin minä tiedän Jumalan avulla, sillä ilman hänen armoaan en edes hengittäisi.

Tieteessäkin on olemassa sisäisiä ristiriitoja, sillä siinä missä yksi tiedemies sanoo yhtä, niin joku toinen tiedemies sanoo toista. Sen tiedemiehen ääni voittaa, joka on enemmän tiedeyhteisön johtajien mielipiteiden mukainen ja noudattaa yleistä agendaa. Kapinallisten eriävät mielipiteet vaiennetaan melko tehokkaasti. Ne tulevat ulos julkisuuteen yleensä vasta sitten, kun nämä toisinajattelijat ovat siirtyneet eläkkeelle, sillä silloin ei ole enää sitä vaaraa olemassa, että tulee ennenaikaiset potkut rahakkaasta palvelutyöstä. Poikkeuksia toki löytyy.

Tiede on muuttanut taivaankappaleiden kiertoratojen osoitettua järjestystä

Tottakai tiede voi olla väärässä kun se on muuttanut ajat. Eenok varoitti tästä aikojen muuttamisesta kirjoituksessaan. Luvussa 2 hän kirjoitti, että taivaankappaleet eivät muuta kiertoratojaan, vaan liikkuvat vuodenaikojen mukaan järjestyksessä. Edelleen hän kirjoitti tuosta järjestyksestä, ”… äläkä yritä muuttaa niille osoitettua järjestystä.”

Eenok kirjoitti että ei pitäisi muuttaa taivaankappaleiden kiertoratojen järjestystä. Sitä samaa väittää Jaakobin poika, Naftali, omassa testamentissaan. Taivaankappaleiden kiertojärjestyksen on kuitenkin tiede onnistunut muuttamaan omien julkaisujensa kautta.

Eenokin kirja ja Riemuvuosien kirja todistavat toisenlaisesta kalenterista

Apokryfit Eenokin kirja ja Riemuvuosien kirja ovat molemmat jätetty Raamatun ulkopuolelle, eli niitä ei ole kanonisoitu. Se on mielestäni virhe, monestakin syystä. Ensinnäkin ne tukevat toinen toisiaan kalenterin osalta, ja vaikuttavat muutenkin ristiriidattomilta kun vertaa niitä Raamattuun ja sen kertomuksiin. Lisäksi Eenokin kirjassa puhutaan Ihmisen Pojasta (Jeesuksesta) varsin ylentävällä tavalla. Erityisesti luvuissa 46 ja 48. Siellä siis kirkastetaan Kristusta (=voideltua).

Riemuvuosien kirja (Book of Jubilees) löytyi Qumranin luolastoissa vuosina 1947-1956 (ns. Kuolleen meren kääröt). Se löytyi jopa täydellisenä, luolaistossa 1,2 ja 11. Myös Eenokin kirjasta löytyi muutamia käsikirjoituskatkelmia Qumranin kirjakääröjen joukossa.

Sekä Eenokin kirjassa että Riemuvuosien kirjassa väitetään että vuoden pituus on tasan 364 vuorokautta.

Lainaus Eenokin kirjasta, luvusta 74:

Ja aurinko ja tähdet tuottavat tarkalleen kaikki vuodet, niin että ne eivät edistä tai viivytä sijaintiaan yhdelläkään päivällä ikuisuuteen saakka, vaan täydentävät vuodet täydellisesti 364 päivässä. Kolmessa vuodessa on 1092 päivää ja viidessä vuodessa 1820 päivää, niin että kahdeksassa vuodessa on 2912 päivää.

Lainaus Riemuvuosien kirjasta, luvusta 6:

Ja he laittoivat ne taivaallisiin tauluihin, jokaisessa oli kolmetoista viikkoa; yhdestä toiseen siirtyi muisto, ensimmäisestä toiseen, ja toisesta kolmanteen, ja kolmannesta neljänteen. Ja kaikki käskyn päivät tulevat olemaan 52 päivien viikkoa, ja näin tulee koko vuosi täyteen. Näin on kaiverrettu ja säädetty taivaallisiin tauluihin. Ja tähän ei saa suhtautua välinpitämättömästi yhtenäkään vuonna tai vuodesta vuoteen. Ja käske sinä Israelin lapsia, että he tarkkailevat vuosia tämän laskelman mukaan – 364 päivää muodostaa kokonaisen vuoden, eikä sitä saa muuttaa päivistään tai juhlistaan, sillä kaikki tapahtuu heille heidän todistuksensa mukaan, eivätkä he jätä pois mitään päivää eivätkä muuta mitään juhlia.

Riemuvuosien kirjassa maalataan sellaisen skenaarion, että Israelin lapset (tai Nooan lapset) eksyvät ajanlaskussa kun he muuttavat muualle (se on jo tapahtunut, sillä miljoonat heistä on nyt siroteltu ympäri maailman jossa noudatetaan gregoriaanista kalenteria):

Mutta jos he jättävät huomiotta eivätkä tarkkaile niitä Hänen käskynsä mukaan, he muuttavat kaikki vuodenaikansa ja vuodet siirettään paikoiltaan eivätkä he välitä niiden säännöistä. Ja kaikki Israelin lapset tulevat unohtamaan eivätkä löydä vuosien tietä, ja unohtavat uudet kuut ja vuodenajat ja sapatit ja menevät harhaan kaikkien vuosien järjestyksessä. Sillä minä tiedän ja tästä lähtien julistan sen sinulle, eikä se ole oma keksintöni; sillä edessäni on kirjoitettu kirja, ja päivien jako on säädetty taivallisilla tauluilla, etteivät he unohda liiton juhlia ja kulje pakanoiden juhlien mukaan ja heidän vääryytensä ja välinpitämättömyytensä mukaan. Sillä tulee olemaan noita, jotka vakuuttavasti tutkivat kuuta – kuinka se muuttaa vuodenaikoja ja tulee vuodesta vuoteen kymmenen päivää liian aikaisin. Tästä syystä vuodet tulevat heidän ylleen kun he muuttavat, ja tekevät inhotuksen liiton päivästä, ja saastaisuuden juhlapäivästä, ja he sekoittavat kaikki päivät, pyhät saastaisella, ja saastaisen päivän pyhällä; sillä he menevät harhaan kuukausissa ja sapateissa ja juhlissa ja riemuvuosissa. Tästä syystä minä käsken ja todistan sinulle, että voisit todistaa heille; sillä kuolemasi jälkeen sinun lapsesi muuttavat, niin että heidän vuotensa ei ole vain 364 päivää, ja tästä syystä he menevät harhaan uusissa kuissa ja vuodenajoissa ja sapateissa ja juhlissa, ja he syövät kaikenlaista verta kaikenlaisilla lihoilla.

Miksi tiede ei voi tunnustaa Eenokin kalenteria täydelliseksi?

Jos he paljastaisivat sen oikeaksi, että vuodessa on sekunnilleen 364 vuorokautta, silloin heidän luomansa heliosentrinen maailmankatsomus romahtaisi. Se ei olisi mikään pikkujuttu sillä sitä on ylläpidetty satoja vuosia. Sen myötä heidän uskottavuutensa saisi pahan kolauksen. Silloin jäisi avaruusjärjestöille tarkoitetut määrärahat melko pian saamatta. Jos he paljastaisivat että Aurinko, Kuu ja tähdet kiertävät litteän Maan yläpuolella (asia jota monet heistä tietävät), maailman kansalaiset eivät osaisi enää luottaa tähtitieteeseen. Se ei ole heidän kannalta toivottava asia. Päällimmäiseksi kysymykseksi nousisi tietenkin se, että miksi he eivät ole kertoneet meille totuuden?

Tiede ei tietenkään selitä Jumalaa tai hänen luomistöitään, kun taas Eenok kirjoittaa siitä paljon. Siinä on jo itsessään yksi hyvä syy miksi tätä kalenteria ei hyväksytä. Jumala jätetään tiedejulkaisuissa tyystin selittelyjen ulkopuolelle. Tieteen tarkoitus on pimittää kaiken Luojan tekoja ja esittää niitä sattumanvaraisen evoluution aikaansaannokseksi.  On siis ymmärrettävää, että he tältä osin pimittävät meiltä totuuden, koska Raamattu ja tietyt apokryfikirjat asettuvat tältä osin nykyistä tähtitiedettä vastaan.

Muut apokryfikirjat jotka kertovat Auringon, Kuun ja tähtien liikkeistä

Esra kertoo totuuden auringon kiertolikkeistä:

Apokryfissa nimeltään Ensimmäinen Esran kirja, luvussa 4, kerrotaan auringon kiertoliikkeistä:

”Maa on laaja ja taivas on korkea ja aurinko on nopea kierrossaan, sillä se tekee kierroksen taivaissa ja palaa paikalleen yhdessä päivässä.”

Tuossa Esra puhui yhdestä vuorokaudesta joka koostui auringon yhdestä kierroksesta Maan yläpuolisessa tilassa. Sellainen on mahdollista vain maakeskisessä maailmankuvassa. Sellainen ei olisi millään tavalla mahdollista tieteen ylläpitämässä heliosentrisessä mallissa. Siinähän maa kiertää aurinkoa, eikä toisinpäin, kuten Esran ensimmäisessä kirjassa.

Sadrak todistaa siitä että aurinko liikkuu:

Apokryfikirjassa ”Sadrakin Ilmestys”, Sadrak kirjoittaa kuvakieltä käyttäen seuraavanlaista:

”… jalat juoksevat yhdessä auringon ja kuun kanssa, yöllä ja päivällä…”.

Naftalin Testamentti:

Naftali kirjoittaa ”Naftalin testamentissa”:

”Aurinko ja kuu ja tähdet eivät muuta järjestystään”.

Siten, jos se totta on, nämä taivaankappaleet eivät muuta kiertokulkuaan toisiinsa nähden.

Mitä käytännön hyötyä olisi Eenokin kalenterista?

Tärkein käytännön hyöty olisi se, että päivien laskelmat menisivät tietoisuudessamme siten kuten Jumala haluaisi niiden menevän. Toinen hyöty olisi se, että kunkin kuukauden vuorokausi osuisi aina samalle viikonpäivälle. Näin se olisi silloin viikosta toiseen ja vuodesta toiseen, jolloin ei tietenkään enää tarvitsisi vaihtaa joka vuosi kalenteriaan uuteen (paitsi jos se esim. käytössä oleva seinäkalenteri tulisi täyteen merkintöjä, niin ettei siihen enää mahdu uusia merkintöjä). Tällöin kalenterista tulisi pysyvä (etenkin digitaalisesta versiosta tietokoneissa ja kännyköissä). Viikot, tasan 52 kpl vuodessa, pysyisivät jatkuvasti samanlaisina, kun ei tarvitsisi enää huomioida epätarkkaa gregoriaanista kalenteria joka perustuu tieteelliseen fiktioon ja hämäykseen. Gregoriaanisella kalenterilla ei ole mitään tekemistä totuuden kanssa.

Tiedäthän sinäkin, että viikossa on aina 7 päivää ja että vuodessa on 52 viikkoa (eikä 53). Tiedät myös sen, että 7 X 52 tekee yhteensä 364 päivää! Vuosien ja päivien pilkontaan ei löydy mitään hyvää syytä. Jos löydät hyvän syyn, kerro toki mikä se voisi olla, sillä haluaisin tietää mikä minulta meni ohi. Älä sano, ”tiede tietää”, jos et itse tiedä mistä he ovat sen tiedon saaneet. Uskalla tehdä kysymyksiä!

Olemme naimisissa gregoriaanisen kalenterin kanssa

Kalenterin muuttaminen on näin jälkikäteen vaikeata, koska olemme naimisissa sen kanssa. Mutta muutos ei kuitenkaan olisi mahdoton, jos päättäjät päättäisivät toisin. Muutos teetättäisi kuitenkin paljon töitä ja hivenen harmaita hiuksiakin saattaisi ilmaantua yhden jos toisenkin päälaelle. Tietokoneet pitäisi ohjelmoida uudestaan ja softat pitäisi päivittää. Niin ikään, myös historian kirjat pitäisi kirjoittaa uudestaan, siltä osin kuin niissä esiintyy vääriä päiviä, tai jopa vääriä vuosia. Ja jotkut pienistä lapsistamme kitisisi hetkellisesti, kun heidän nimensä on pyyhitty pois almanakasta. Niin sanotut nimipäivät, äitien päivät ja isien päivät, ne ovat melko turhia almanakassa, sillä niiden päätarkoitus on ruokkia markkinavoimia ja lisätä kulutushysteriaa keskuudessamme. Samaa markkinavoimien ruokintaa tapahtuu meillä Suomessa epäpyhänä  ja pakanallisena jouluaattona, minkä erehdyttävästi uskotaan liittyvän ”Jeesuksen syntymäpäivän aattoon”.

Kaikki apokryfit eivät ole Jumalan innoittamia

Kaikki apokryfikirjat eivät ole Jumalan innoittamia kirjoja. Esimerkiksi Eenokin salaisuuksien kirja (luku 16) pitää sisällään ristiriitoja vuoden pituudessa, jos vertaa sitä Eenokin kirjaan (Eenokin kirja 1, luku 74) ja Riemuvuosien kirjaan (luku 6). Jos kyseessä olisi oikeasti sama Eenok, joka kirjoitti ensimmäisen Eenokin kirjan, niin miksi hän yhtäkkiä muuttaisi mielensä vuoden pituudesta jossa olisi tasan 364 päivää, ja päättäisi että vuoden pituus on sittenkin 365,25 päivää, seuraavilla sanoilla:

”… tulee täyteen 365 ja yksi neljäsosa päivää aurinkovuodesta…”

Tuomas Levänen on se fiksu mies joka käänsi nämä apokryfikirjat suomenkielelle. Hän pitää tuota Eenokin kirjaa apokryfisten kirjoituksien oppaassaan kirjana, jossa on ”paljon hyviä juttuja”. Siitä hän kirjoittaa näin:

”Monenlaisista osista koottu teos, kirjan osia ovat mm. ’Taivaallisten valonlähteiden kirja’ ja ’Katkelma Nooan kirjasta’. Tässä on paljon hyviä juttuja. Tätä lainataan Juudaan kirjeessä.”

Sen sijaan Eenokin salaisuuksien kirjaan hän suhtautuu hiukan skeptisesti, vaikkakin sitä suosittelee:

”Asiallinen kirja, jonka todellisuuspohjasta voi kuitenkin olla montaa eri mieltä. Tätäkin voi huoletta suositella luettavaksi.”

Sitä minä kuitenkin ihmettelen, että jos Eenokin ensimmäisen ja toisen kirjoituksen välillä on noinkin suuri ristiriita, vuoden päivien lukumäärässä, niin miten hän voi suositella jälkimmäistä kirjaa luettavaksi? Jos Eenok kirjoitti Jumalan johdatuksessa ensimmäisen kirjan, ja myöskin toisen kirjan saman Jumalan johdatuksessa, niin muuttiko myös Jumala mielensä päivien suhteen? Eipä tietenkään. Jumala ei koskaan ilmoita mitään mututuntumalla, vaan sen minkä hän ilmoittaa palvelijoidensa ja profeettojensa kautta, ne ovat aina niin ja aamen.

Eenokin salaisuuksien kirjassa esitetään vuoden pituudeksi 365,25 päivää, mikä on päivien osalta yhtä pitkä kuin Juliaanisen kalenterin vuosi. Eenok oli sukupuussa Aadamista seitsemäs (1.Aik.1:1-3, Juuda 1:14). Sukuluetteloita tutkimalla hänen lasketaan eläneen Maan päällä joskus vuosina 3384-3019 eKr. Entäs Juliaaninen kalenteri? Kuinka vanha se olikaan? Hmm. Se esitettiin vasta vuonna 46 eKr. ja se otettiin käyttöön seuraavana vuonna, 45 eKr. Keissarin käskystä! Millaisen keissarin käskystä? Tässä voi jo haistaa palaneen käryn.

Eenokin salaisuuksien kirjan luotettavuus on varsin kyseenalainen. Vaikuttaa siltä että vastavoimat ovat taas olleet liikenteessä ja haluavat vääristää Jumalan ilmoitukset.

Maapallo stressin lievitykseen

Amazonin sivulta voi tilatata pehmeän stressipallon jossa on maapallon kuvio.  Sitä voi tiukan paikan tullen puristella kämmenessään, jos kuplamuovia ei ole lähettyvillä. Tilasin eilen sellaisen pallon itselleni Iso-Britannian Amazonista. Odotan sitä nyt suurella innolla. Maapallon ostaminen ei tapahtunut stressin takia, vaan tarkoitus oli käyttää sitä tulevaisuudessa animaatioiden tekoon. Olen melko varma siitä, että vaikka antaisin sille vasaraa, niin se aina palaa takaisin samaan muotoon, eikä se tahdo millään uskoa että sen pitäisi pysyä litteänä. Siten voidaan sanoa että tuo stressipallo on oivallinen apuväline pallo-uskoville heidän todistaessaan, että heidän ideologiansa ei mene kasaan edes vasaran iskusta.

Kuu jää Auringosta jälkeen 10 päivää vuodessa

Eenok väittää kalenterissaan, luvussa 74, että Kuu jää Auringosta jälkeen 10 päivää vuodessa. Hän kirjoitti että eroa syntyy 50 päivää viidessä vuodessa, ja 80 päivää kahdeksassa vuodessa, jolloin on tietenkin selvää, Ojalan laskuopin mukaan, että se jättää jälkeen 10 vuorokautta yhdessä vuodessa.

Halusin tietenkin saada selville pitääkö tuo paikkansa, että Kuu jättää jälkeen 10 vuorokautta per vuosi. Tein muutaman laskelman hyödyntämällä sivua ”Time and Date”, joka näyttää tämän hetkisen oletetun Auringon ja Kuun sijainnin reaaliajassa. Kartassa näkee selkeästi että Auringon ja Kuun välinen rako muuttuu joka ikisen päivän jälkeen. Havaitsin jälkeenpäin että laskelmissani oli epätarkkuuksia, joten hylkäsin ne. Jos olet matemaattisesti lahjakas, kerro mielipiteesi siitä, kasvaako sivun kartassa oleva Auringon ja Kuun ero niin paljon, että siitä tulee 10 vuorokautta vuodessa. Esitä siitä laskelmasi vaikkapa kommenteissa.

Itse en ole vielä ehtinyt tutkia kovinkaan paljon Kuun eri vaiheita, ja miten ne kestoissan käytännössä menevät, joten se on varmastikin yksi tulevaisuuden projekteista.  Sen sijaan Youtube-käyttäjä ”Moonraker” on julkaisut siitä mielenkiintoisen animaation. Hänellä on myös omat nettisivut jossa hän kertoo asiasta enemmän. Täytynee minunkin tutustua siihen paremmin ennen kuin uskallan sanoa hänen tutkimustyöstään juuta tai jaata.

Totuus näistä asioista selviää myös järjen kanssa

Jumala loi ihmisille aivot jotta niitä käytettäisiin. Kun niitä käyttää ahkerasti, ne kehittyvät ja pysyvät valppaana. Ja vaikka eivät kehittyisikään kaikilla, niin eivätpä ne ainakaan surkastu käyttämättömyyden takia. Siksi meidän ihmisten kannattaisi oikeasti miettiä järjellisestikin, meidän käytössä olevan gregoriaanisen kalenterin paikkansapitävyyttä. Kun me teemme sen, me tajuamme varsin pian, että se ei voi millään pitää paikkansa. Se on täysi mahdottomuus. Tutkitaan asiaa spekuloimalla loogisesti:

Vuodessa on aina neljä vuodenaikaa. Siksi kokonainen vuosi on oltava pakostakin jaollinen neljällä, niin että jaon jälkeen jokainen vuodenaika olisi laskennallisesti täydellisesti yhtä pitkä, päivälleen, minuutilleen ja sekunnilleen. Jotta kalenterisi olisi oikea, olipa se mikä tahansa kalenteri, vuoden päivät pitäisi olla jaolliset neljällä. Yritä nyt jakaa 364 vuorokautta 4:llä. Saat vastaukseksi että jokainen vuodenaika on laskennallisesti tasan 91 vuorokautta. Entäs gregoriaaninen kalenteri jossa noudatetaan tähtivuotta, jonka vuorokaudet ovat liian lyhyet ja vuosi liian pitkä? Yritä jakaa 365,2425 vuorokautta 4:llä. Mikä on lopputulos? Se on 91,31 vuorokautta per vuodenaika!!! Nyt herääkin kysymys: Miksi tieteen pitää kertoa meille, että vuodessa on joko 365 tai 366 päivää, niin että päiviä on vuodessa keskimäärin 365,2425? Yksi syistä on se, että he haluavat antaa sinulle illuusion siitä, että päivät ja vuodet määräytyvät tähtivuorokausien kestosta.

Jos vuodessa olisi keskimäärin 365,2425 vuorokautta, vuodenaikojen vuorokauden valoisuuden rytmi muuttuisi jo muutamassa vuosikymmenessä huikean paljon. Vuodenaikojen valoisuus muuttuisi radikaalisti!  Ero olisi niin suuri, että esimerkiksi vajaassa 150 vuodessa – myös Suomessa – talvi muuttuu yhtä valoisaksi kuin kesä on ollut tähän mennessä koko elinaikanasi. Vastaavasti,  kesä olisi yhtä pimeä kuin talvi on ollut tähän mennessä koko elinaikanasi. Näin olisi, mikäli Maa kiertäisi vuodessa yhden kierroksen Auringon ympäri, eikä litteän Maan yläpuolella, ja mikäli vuosi laskettaisiin (kuten laskevat) tähtivuorokausien mukaan. Yksinkertaisella laskutoimituksella asia selviää:

  • Eenokin ja gregoriaanisen kalenterin ero on 1,2425 vuorokautta per vuosi
  • 1,2425 vuorokautta X 150 vuotta= noin 186 vuorokautta (eli noin puoli vuotta)

Tästä johtuen kirjoitin aikaisemmin, että vuodenaikojen valoisuus muuttuisi tuossa ajassa radikaalisti. Tämä  johtaa väistämättä jo aikaisempaan pohdintaani, että minkä ihmeen takia pitää vuorokauden pituus määritellä tähtivuorokauden mukaan (minkä he uskovat olevan 23h 56min ja 4,0916 sekuntia)? Minkä takia, jos heidänkin mielestä aurinkovuorokauden pituus on keskimääräisesti tasan 24 tuntiaJos vuosien pituus laskettaisiin aurinkovuorokausien mukaan, meillä ei olisi enää tällaista ristiriitaa. Käytössä oleva gregoriaaninen kalenteri ei määräydy Auringon vaan tähtien mukaan.

36 Kommentit

    • Näin videon muutamia viikkoja sitten, ja silloin pidin siitä kovasti. Siinä on paljon mielenkiintoista asiaa kaikille niille joilla ei ole aikaisempaa tietoa näistä asioita. Voidaan siis sanoa, että teit käännöstyön juuri oikealle videolle.

      Kaikkea hyvää myös sinulle!

  1. Täytyy minunkin opetella lisää aihepiiristä. Eenokin kirjassa ei kait kerrota varsinaisia päivämääriä (kalenterin tiettyjä päiviä) alkamiskohdalle koska hänhän tiesi, että sekä Aurinko ja Kuu kiertää litteän Maan yläpuolella, josta syystä kyse on perspektiivistä eikä lukkoon lyödystä päivästä tai kellonajasta joka olisi kaikkialla se sama. Mutta sitähän sinä et varmaankaan tarkoittanut, että kyse olisi jostain tietystä päivämäärästä, vaan viittasit tiettyyn vaiheeseen.

    Eri mantereilla nähdään yhtä aikaa Kuun eri vaiheita ja siten myös uudenkuun eri alkamisajankohtia, vaikkakin ero on teoreettisesti enintään 24 tuntia kun niitä vertaa toisiinsa. Siten ilmoittamasi 7%:n sirppi on viittauksena myös siihen, että ajankohta alkaa eri paikoissa eri kellonaikoina.

    En käytä koskaan Stellariumia. Onko se hyvä ohjelma? Käytän timeanddate.com-sivustoa. Sivustosta voi nähdä missä Aurinko ja Kuu on kulloinkin (perspektiivissä). Mutta sen Kuun eri vaiheet eivät läheskään aina täsmää grafiikassa. Sen on jo havaittu… totuus peitetään siltä osin. Myös ilmoitetut Auringon eri suunnat eivät läheskään aina täsmää. Sen huomaa jopa pilvisinä päivinä kun laittaa astelevyn pallokartan päälle, että asteet on annettu heliosentrisen mallin mukaan. Epäkohdan huomaa etenkin silloin kun Aurinko kiertää lähellä kauriin kääntöpiiriä. Ekvaattorin ja kravun kääntöpiirin välissä tilanne on kuitenkin parempi, ymmärrettävistä syistä.

    Uusikuun alkamisajankohta litteän Maan yläpuolella riippuu mm. sijainnista mistä suunnasta Kuuta tarkkaillaan, sekä mistä päin maailmaa sitä katsotaan (aikaerojen takia). Uusikuu on siis nyky-yhteiskunnassa ”virallisesti” se hetki, jolloin kuu on täysin pimeä, ja silti se ei ole täysin pimeä, kaikkialta katsottuna, sillä silloinkin kun sen luullaan olevan täysin pimeä, aurinko – jonka valo on 7 kertaa kirkkaampi kuin täydenkuun – se valaisee ja lataa sitä sellaisella voimalla, että se näennäisesti, kauttaaltaan, on täysin pimeä. Mutta vain näennäisesti, eikä silti näennäisesti, koska kirkkauden ja liiallisen heijastuksen takia et näe sitä(?).

    Tiirailemalla vahvojen suotimien läpi se saattaisi olla mahdollista nähdä, mutta en ole vielä satavarma asiasta. Yritin muutama päivä sitten, uudenkuun aikaan. Jossain vaiheessa erehdyin luulemaan(?), että sain ”piilossa olevan” kuun näkyviin, sillä siinä punertavassa pallukassa (tai ympyrässä), lähellä aurinkoa, oli kuun isompien kraattereiden kuviot näkyvissä tummina varjoina. Tai ainakin siltä näytti valokuvassani. Se voi myös olla pelkkä heijastus. Täytyy yrittää noin kuukauden päästä uudestaan, jospa sää ja ”ruiskumattomuus” sen sallii. Huh, olipa outo sana tuo ”ruiskumattomuus”. Vielä ei Googlen hämähäkit sitä sanaa tunne, mutta ehkä tämän jälkeen, jos tämä kommentti indeksoidaan.

    Tämä on nyt kuitenkin varma asia, että Eenokin kirjan mukaan, vuoden pituus on tarkalleen 364 päivää, ja että kuu jää yhden vuoden aikana jälkeen auringon kierrosta 10 päivää.
    Tämä asia on myöskin täysin varma, eli että aurinko ohitti kuun – koko Suomen perspektiivistä katsottuna, tai laskettuna – kolme päivää sitten (28.3.2017). Melko varmaa on myös se, että aurinko ohittaa kuun seuraavan kerran kierrossaan 26.4.2017. Kyse on siis synodisista kiertoajan jaksoista, suhteessa aurinkoon.
    Uudenkuun tarkkailussa pitää ottaa huomioon perspektiivin, ja päivien määrittelyssä toki myös AIKAEROT, koska esimerkiksi Alaskan ja kaikista itäisimmän Venäjän alueen aikaero on 24 tuntia.

    Wikipediassa kerrotaan (vielä tänä päivänä… mutta huomisesta en tiedä) että kuun synodinen kierto kestää 29,53 päivää, josta syystä kuun vuosi on sen mukaan 354,36 päivää (12 kk X 29,53 päivää): https://fi.wikipedia.org/wiki/Kuun_vaiheet. Mutta se on LIIKAA Eenokin kirjan mukaan.

    Eenokin mukaan kuun kierrot kestävät suhteessa aurinkoon tasan 354 päivää koska kirjassa kerrotaan kuun jättävän jälkeen auringosta 10 päivää per vuosi. Eli aurinkovuosi (trooppinen vuosi) on siellä 364 päivää ja kuun vuosi 354 päivää. Siitä syystä uskon että Wikipedia on väärässä (kunnes jälleen muuttavat tekstinsä uskottavampaan suuntaan).

    Eenokin kuun vuosi on laskettavissa näin (desimaaleilla):
    12 (kk) X 29,50 = 354 päivää.

    Uskon että alunperin yhdyssana ”kuukausi” (lue: ”Kuun kausi”) oli viittaus Kuun synodiseen kiertoaikaan suhteessa aurinkoon, vaikka se nykyään on viittaus gregoriaaniseen kalenterikuukauteen jonka kesto vaihtelee. Se on mielestäni suuri virhe.

    Kuun synodinen kiertoaika suhteessa aurinkoon ei tietenkään ole verrattavissa kalenterikuukauteen, koska kalenterikuukausien keskimääräinen kesto on tänä vuonna 30,416666 päivää (ja karkausvuonna 2020 hitusen enemmän), kun taas Eenokin kirjassa oleva Kuun synodinen kiertoaika on TASAN 29,50 päivää.

    Sivustolla timeanddate.com, ”Phases for Pandamatenga 2017” antaa keskimäärin hivenen totuudenmukaisemman kuunkierron (29,5237 päivää) kuin Wikipedia (29,53 päivää). Mutta Eenok pistää vieläkin paremmaksi, enkeli Urielin avittamana (29,50 päivää).

    Kun tämän edellisen lisäksi otetaan huomioon Eenokin kirjassa olevat auringon ja kuun eri vaiheet ja kestot porttien välissä, niin ehkäpä pystyy laskemaan milloin kulloinkin uudetkuut on määrä tapahtua käytännössä eri puolilla maailmaa, muuntamalla tiedot gregoriaaniseen kalenteriin sopivaksi. Siihen en ole kykenevä… enkä tule todennäköisesti koskaan olemaan.

    Uudesta kuusta kerrotaan Eenokin kirjan englanninkielisessä käännöksessä luvussa 73 (mutta ei suomenkielisessä), ja sen lisäksi luvussa 78 (suomenkielisessä ja englanninkielisessä):

    Luvussa 73:
    Ja sen nouseminen ja laskeminen muuttuvat joka kuussa, ja sen päivät ovat kuin auringon päivät, ja kun sen valo on täysi, se jakaantuu seitsemäsosaan auringon valosta. Ja näin se nousee. Ja sen ensimmäinen vaihe idässä tulee näkyviin kolmantenakymmenentenä aamuna: ja tuona päivänä se tulee näkyväksi, ja saattaa sinulle voimaan kuun ensimmäisen vaiheen, kolmantenakymmenentenä päivänä, yhdessä auringon kanssa siinä portissa, josta aurinko nousee.

    73:4 It the moon rises in this manner: Its head faces the easterly direction, coming out on the thirtieth day, on that day, that is, on the thirtieth day, it comes into existence, and it appears with the sun in the gate through which the sun exits; and you have the BEGINNING OF THE MONTH.
    https://www.yahwehsword.org/book-of-enoch/hanoch_enoch_073.htm
    Miksiköhän se suomenkielinen käännös on niin perin erilainen kuin englanninkielinen?

    Luvussa 78:
    ”Ja ensimmäisenä päivänä sitä kutsutaan UUDEKSI KUUKSI, sillä tuona päivänä valo nousee hänessä.”

    78:12 ” On the first day, it is called the NEW MOON because on that day the illumination begins to set upon it.”
    https://www.yahwehsword.org/book-of-enoch/hanoch_enoch_078.htm

    Pahoitteluni että tämä teksti paisui kuin pullataikina, vaikka suurimman osan näistä jo tiesit. Mutta puolustuksekseni voisin sanoa että kirjoitin tämän kaiken, silmälläpitäen myös muita lukijoita, eli niitäkin jotka eivät ole kovinkaan perehtyneet tähän aiheeseen. Jos hyvin käy niin joku lukija innostuu tutkimaan Eenokin kirjaa ja litteätä Maata.

    Tässä on lopuksi eräs linkki sivustoon jossa annetaan asiasta mielenkiintoisia tulkintoja:
    https://robrichmond.files.wordpress.com/2014/06/the-book-of-enoch-and-new-moon.pdf

  2. Ikävä kuulla että sinulla on ongelmia postauksen kanssa. Minulla on myös ongelmia tietää mikä lisäosa se on, mikä rajoittaa kirjoittamista tai mistä syystä.

    Tällä hetkellä on spämmäämistä estämässä WP-Spamshield sekä Loginizer. Kummankaan asetuksissa ei ole mitään näkyvää syytä postausongelmiin. Sinä olet ennestään niin sanotulla ”valkoisella listalla” ohjelmassa WP-spamshield (emailisi mukaan), mutta nyt lisäsin IP-osoitteesi valkoiselle listalle myös lisäosaan Loginizer. Jospa se alkaisi nyt toimimaan? Jos ei, niin poistan jomman kumman käytöstä ja katsotaan sitten uudestaan.

    Minimimerkkiraja on vain 15. Maksimista ei ole tietoa. Sitten on ns. rivojen sanojen lista joka voi estää postauksen, mutta siitä nyt tuskin on kyse tässä tapauksessa kun kirjoitusasusi on ollut tähän asti hyvä. Lisäsin myös ”notification”in jotta saan tästä eteenpäin tietää jos jollekin tulee ”lockouts”.

    Jos sinua kiinnostaa pääsy ”VIP-kategoriaan” niin kerro minulle sähköpostitse, osoitteeseen info(ät)tietopiste.com ja lähetän sinulle salasanan. Siellä on tällä hetkellä vain yksi artikkeli, mutta se on yksi mielenkiintoisimmista. Ja tämä pääsy sinne koskee myös muitakin lukijoita, mutta minun pitää ensin oppia luottamaan jokaiseen ehdokkaaseen joka sinne pääsee. Minun lisäksi on tähän mennessä vain kaksi muuta henkilöä saanut salasanan.

  3. No tuo sit tietenkin meni läpi. Tyypillistä.
    Niin, miten kesäpäivänseisauksena tai sen välittömässä läheisyydessä edelleenkin on pohjoisessa kaikkein valoisinta, jos 364 päivää on oikein, kun gregoriaanista kalenteria on kuitenkin käytetty jo varsin pitkään?

    Ja eikö pitäisi puhua ennemmin leveys- kuin pituusasteista? Pituusasteethan ovat itäistä ja läntistä, mutta se, missä aurinko on zeniitissä, lienee vuodenaikojen kohdalla oleellisempaa – onko se päiväntasaajalla vai lähempänä kravun vai kauriin kääntöpiiriä, ts. eri leveysasteita pohjoista tai etelää?

    • Kiitos videolinkistä. Sen seurauksena kokeilin itsekin tuota Day And Night World Mappia. Yritin laskea niin, että kun muutan tästä 20 vuotta taaksepäin ja eteenpäin ja sovellan päivämäärät oikein, niin katsoa missä kohdassa aurinko tarkalleen ottaen on. Esim. 5.4.2017 klo 04:06 -> 11.3.2037 sama kellonaika -> aurinko on toki etelämmässä Borneon itäpuolella kuin tämän vuoden huhtikuussa. Jospa palvelu olettaa 52 viikkoa tasan vuodeksi, vaikka oikeasti laskeekin siihen 52 viikkoa ja vähän päälle yhden päivän? :O

      • Mene sivulle https://www.timeanddate.com/date/duration.html ja syötä laskuriin videossa esittämäni alkupäivämäärä (29.3.2017 klo 06:20), sen vasemmalle puolelle, ja videossa esittämäni loppupäivämäärän (28.3.2018 klo 06:20) oikealle puolelle. Klikkaa ”Add time Fields” ennen kuin teet laskutoimituksen jotta voisit syöttää sinne myös ajan. Kun laskutoimitus on tehty vastaus on että yksi vuosi (13 X 4 viikkoa) on sekunnin tarkkuudella 364 päivää. Ja se vuosi onkin tietysti aurinkovuosi eikä tähtivuosi!

        Tosin jos siihen syöttää 20 vuotta niin huomaa että laskuri perustuu gregoriaaniseen kalenteriin, vaikka jos syöttää siihen vain yhden vuoden neljän viikon jaksoissa se perustuu Eenokin malliin. Hmm, olipa mielenkiintoista ja ristiriitaista. Eli täsmennän: Laskuri perustuu vuodenlaskentaan jossa Maasta tarkkaillaan tähtien näennäiseen sijaintiin, kun taas se kartta perustuu juuri Eenokin malliin (aurinkovuoteen) koska riippumatta siitä kuinka monta vuotta siihen laittaa niin aurinko on palannut takaisin täydellisen tarkasti lähtöpisteeseen 364 päivän päästä, taikka joka ikisen vuorokauden päästä (sekunnilleen 24 tuntia vuodesta toiseen). Sitä samaa todistaa aurinkokellot vuodesta toiseen.

        Historian saatossa aurinkokierto on pitänyt paikkansa lähes aina, paitsi on olemassa kaksi poikkeusta. Molemmat poikkeukset löytyvät Raamatusta:

        Jes.38:16 kertoo, että Jumala antoi aurinkokellon varjon siirtyä taaksepäin 10 astetta, mikä vastaa nykyisessäkin ajanlaskussamme tarkalleen 40 minuuttia.

        Joosua 10:12-13 kertoo seuraavaa:

        ””Silloin puhui Joosua Herralle, sinä päivänä, jona Herra antoi amorilaiset israelilaisten valtaan, ja sanoi Israelin silmien edessä: ”Aurinko, seiso alallasi Gibeonissa, ja kuu Aijalonin laaksossa”. Niin aurinko seisoi alallansa, ja kuu pysyi paikallansa, kunnes kansa oli kostanut vihollisilleen. Niinhän on kirjoitettuna ”Oikeamielisen kirjassa”. Niin aurinko pysyi paikallansa keskitaivaalla päiväkauden, kiirehtimättä laskemaan.”

        Kysynkin nyt uskovaiselta Tuomolta, edellisiin jakeisiin viitaten, että uskooko hän heliosentriseen malliin jossa Maa kiertää aurinkoa, vai geosentriseen malliin jossa aurinko ja kuu kiertää maailman yläpuolella? Miksi Jumala pysäytti auringon, jos se onkin niin että Maa kiertää aurinkoa? Eli, eihän se niin ollut, että Jumala pysäytti Maan oman oletetun kiertoliikkeen, jotta taivaalla aurinko pysyisi samassa kohdassa, vaan että aurinko pysäytettiin. Eli mihin Tuomo uskoo? Uskooko hän Jumalan sanaan, eli että auringon kierto pysäytettiin?

        PS! Tein yhden ajatusvirheen ja kirjoitusvirheitä joten päivitin tämän viestin muutaman kerran korjattuani virheet. Toivottavasti et saanut sähköposti-spämmiä siitä… kun ei oikein tiedä tuleeko jokaisesta uudesta päivityksestä aina uusi viesti. Tuliko?

        • Nyt tein vielä testin videolla suosittelemallasi metodilla: klikkailin ”+4 Weeks”-linkkiä niin monta kertaa, että päädyin 30.3.2022 päivään asti, kun tästä päivästä 5.4.2017 klo 08:58 lähdettiin liikkeelle. 4.4.2018 ei eroa vielä huomannut, mutta 3.4.2019 aurinko oli kyllä jo selvästi etelämpänä Afrikan sarvessa kuin kahtena edellisenä keväänä. Ero toki korostui vielä, kun katsoin 1.4.2020, 31.3.2021 ja 30.3.2022. Ja todellakin – minä ainoastaan klikkasin tuota samaa linkkiä 5 x 13 = 65 kertaa = tasan 260 viikkoa eteenpäin (260 / 5 = 52).

    • Kiitos Tuomo siitä että korjasit väitteeni siitä että timeanddate-sivustossa oleva auringon ja kuun sijaintilaskin olisi ollut jotenkin merkki siitä että se tukisi Eenokin kalenterin auringonkiertoa. Sait minut vaukuuttuneeksi että se nimenomaan pohjautuu gregoriaaniseen kalenteriin eikä suinkaan Eenokin kalenteriin. Tästä syystä poistin linkin tekemäni videoon. Se joutaa roskikseen. Jatka samaan malliin. Hyväksyn erimielisytesi täälläkin, koska et riitele, vaan tuot asiat esille sillä tavoin kuten aikuisten pitää… eli asiallisesti.

      • Kiitokset. 🙂 Pitäisikö tässä itse kunkin asioita pohtivan hankkia, tehdä tai teettää hyvä aurinkokello ja alkaa tehdä sen pohjalta tarkkoja merkintöjä vuositasolla? Niin vaikea minun on edelleen uskoa, etteivät kesäpäivänseisauksiksi merkityt päivät voisi vuodesta toiseen pysyä pohjoisessa valoisimpina päivinä, tai oikeammin niinä päivinä, joina aurinko on korkeimmalla.

        Tottakai taivaanvahvuudessa on vettä – siis vähintäänkin ilmankosteutta ja sitä myöten monenlaisia pilviä sekä alempana että ylempänä ilmakehässä. 😉

        Sekin on vähän eri asia, uskonko avaruustyhjiöön vai teenkö vain oletuksia vuorotellen kumpaankin suuntaan. 😀

        • Aurinkokello on suotava ja toivottava kapistus jokaiselle, joka haluaa ihan vakavissaan tutkia kalentereiden paikkansapitävyyttä, tai jos haluaa varmuuden siitä että selittelyt KESKIaurinkovuorokausista ovat täysin turhia. Aurinkokello kertoo taatusti että Eenokin kalenterissa käytetyt aurinkovuorokaudet ovat täydellisen tarkasti 24 tuntia pitkät, ja että gregoriaaninen kalenteri ei suinkaan perustu aurinkovuorokausiin, vaan NIMENOMAAN tähtivuorokausiin (kuten tiedekin sen selittää).

          Kirjoitan tästä myöhemmin artikkelin omien havaintojeni ja merkintöjeni pohjalta ja näytän siihen liittyviä kuvia jotta voisimme yhdessä niitä ihmetellä.

        • Mielelläni katselisin myös Peten aurinkokellokuvia. 😀

          Minähän vuonna tasaus- ja seisauspäivät ovat mahtaneet olla paikoillaan? 🙂 Vai voisiko sittenkin olla, että auringon kiertovauhti on hieman hidastunut? Jos aurinkokellot eivät moista teoriaa tuekaan, niin eivät kesät ja talvet silti vielä elinaikanani ole merkittävästi aikaistuneet. Välillä tuntuu, että ovat jopa myöhässä. Liekö sitten ihmisten tottelemattomuudesta johtuvaa kirousta…?

          Näinhän Tooran alussa tosiaan lukee, ei mulla nyt ole resursseja käydä sitä kieltämään. Eli teoriassa en tietenkään haluaisi lukeutua Sanan muuttajiin, toivottavasti en käytännössäkään tee niin, vaikka välillä ihmettelen, pitääkö siellä joitakin kohtia nähdä vertauskuvallisina, vaikka tekisi mieli ymmärtää kirjaimellisesti.

          Vedenpaisumuskin tuli melkoisella voimalla, käsittääkseni Riemuvuosien kirja tukee siihen liittyen myös taivaanvahvuuden päällä olevien vetten satamista Maan päälle.

          Siunausta ja johdatusta teille myös, kirkastukoon Totuus mahdollisimman monelle – vaikka toki Messias Jeshua on Totuus, eikä kukaan ihminen ole täydellisessä totuudessa vielä ollessaan lihassa. Monessa kohdin me kaikki hairahdumme, mutta kunpa emme eläisi synnissä.

        • Taivaanvahvuudesta vielä. Riemuvuosien kirjan mukaan Aabraham sanoi Rebekalle:

          ”Ja kaikki siunaukset, joilla Herra on siunannut minua ja minun siementäni, tulevat kuulumaan Jaakobille ja hänen siemenelleen aina. Ja hänen siemenessään tulee minun nimeni siunatuksi, ja isieni nimet Seem ja Nooa ja Eenok ja Mahalalel ja Enos ja Seet ja Adam. Ja nämä tulevat palvelemaan, asettamaan taivaanvahvuudet ja vahvistamaan maan ja uudistamaan kaikki valonlähteet jotka ovat perustuksessa.”

          Itselleni herää kysymys, että miksi Keenan, Jered, Metusalah ja Lemek puuttuvat tuosta listasta. Mutta eipä se minun asiani ole…

        • Nyt se on vahvistettu. Neljännesvuodessa olen havainnut että aurinko luo varjon prikulleen samaan kohtaan kuin reilu 3 kuukautta sitten juuri samaan aikaan… asia on kuitenkin hiukan monimutkainen, mikä monimutkaisuudessaan ei kuitenkaan todista, ettenkö totta puhuisi. Olen nyt täydellisen vakuuttunut siitä, että nykyinen käytössä oleva gregoriaaninen kalenteri EI liity millään lailla auringon kiertoaikaan (tai Maan kiertoaikaan sen ympäri… jos niin tahdot). Teen havainnostani varmaan parin päivän sisällä uuden artikkelin, todistusaineistoineen, joko tänne tai tänään avattuun foorumiin. Tänään en kuitenkaan enää ehdi koska pitää olla lastenvahtina. Kuulemisiin!

          • Oho, neljännesvuosi? Siis tasan 91 päivää? Luulin, että siihen tarvittaisiin ainakin 182 päivää – tasauspäivästä toiseen…?

  4. Kiitos kommenteista ja vaivannäöstäsi. Löysin ne tänään roskalaatikosta, ja kun sen huomasin että ne siellä ovat, laitoin ne tänne heti näkyviin. Voin vakuuttaa, etten itse siirtänyt niitä sinne, vaan sen on tehnyt spämmi-ohjelmat jostain minulle tuntemattomasta syystä. Jos ongelma jatkuu niin otan jomman kumman lisäosista pois käytöstä ja toivon mukaan niitä englanninkielisiä roskaposteja ei sen jälkeen ala ilmestymään. Kokemukseni perusteella voin sanoa (toisella sivustolla) että ne ovat yleensä vain englanninkielisiä.

    Jos jokin kirjoituksistasi ei jatkossa tule näkyviin niin älä harmistu, vaan odota että tuon sen esille roskapostilaatikosta. Jos on jokin syy miksi en hyväksyisi kommenttiasi niin voin toki ilmoittaa syyn, mutta tähän mennessä ei ole tarvinnut sensuroida mitään kun ei ole ollut tarvetta.

    Millä nimellä sinua voi kutsua? Daniel?

  5. Heliosentriseen tulkintaan nojannut Uuras Saarnivaara perusteli auringon pysähtymistä ja taaksepäin menemistä maapallon kallistuskulman muutoksella, josta johtuen ilmasto muuttui. Joosuan aikana ollutta siirtymää en ihan varmasti muista, miten se meni, mutta sitten oli sen jälkeen vielä kaksi siirtymää: kuningas Ussian (tai Asarjan) aikana n. 750 eaa paikkeilla muistaakseni ja sitten kolmas Hiskian aikana n. 700 eaa.

    • Ensin mainittu siirtymä olisi siirtänyt lähellä meitä olevaa maailmaa pohjoisemmaksi, jonka seurauksena Jäämeren vedet olisivat haudanneet Siperian mammutit… Hiskian aikana muutos oli päinvastainen, mutta lievempi, ja sen ansiosta kai Suomessa pitkälti on voinut jo niin pitkään olla pysyvää asutusta.

    • Eli Tuomolla on sama tulkintatapa kuin Saarnivaaralla?

      Mielestäni on epäjohdonmukaista tulkita auringon pysähtymisen kertomalla että maapallon kallistuskulma muuttui, kun asiayhteys nimenomaan puhuu kahden taivaankappaleen pysähtymisestä. Jos kallistuskulma olisi muuttunut, auringon sijainti olisi tietenkin muuttunut perspektiivissä, eli siirtynyt yhdestä paikasta toiseen (Joosuan kirjassa). Siellä ei puhuta mistään sellaisesta, vaan nimenomaan auringon ja kuun PAIKALLAAN PYSYMISESTÄ useita tunteja:

      ”Aurinko, seiso alallasi Gibeonissa, ja kuu Aijalonin laaksossa”…

      ”Niin aurinko seisoi alallansa, ja kuu pysyi paikallansa”…

      Siellä ei kerrota että Maan kiertoliike olisi pysähtynyt. Vaikka kallistuskulma olisi muuttunut (mikä on erittäin epätodennäköistä) niin aurinko ei voi pysyä paikoillaan edes perspektiivissä mikäli kiertoliike jatkuu akselin ympäri. Tämän seikan oli ilmeisesti Saarnivaara tyystin jättänyt huomioimatta spekulaatiossaan. Hän jopa sekoili koinee-kreikan kieliopissa kun hän puolusteli ”hän”-sanan käyttöä Pyhästä Hengestä:
      http://www.jumalaoppia.com/index.php/harhaopit/52-harhaoppi-pyha-henki-on-persoona#comment-17
      No, sanottakoon se hänen puolustuksekseen, että kaikkihan me joskus teemme päätelmissämme virheitä. Jopa minä. Pakkohan minun on se tehdä kun tiedän tekeväni välillä vääriä päätelmiä.

      • En tunne tilannetta riittävän hyvin voidakseni varmuudella *kannattaa* yhtään mitään tällä hetkellä. Mutta ei oikein voi ajatella, että Maan pyörivä liike olisi voinut pysähtyä, koska kyllähän se olisi tuntunut todella lujasti kaikissa Maan asukkaissa, koska vakionopeus ei tunnu, kiihtyvyys ja hidastuvuus tuntuu.

        • Ilmakehä on ilmaa, eikö niin? Se kuulemma yltää noin 100 km:n korkeuteen. Mitä maagista ilmassa on joka aiheuttaa sen, että et tunne päiväntasajalla hurjaa noin 1600 km:n tuntivauhtia? Minä kyllä ymmärrän, miksi en tunne ilmavirtauksen tukassani silloin kun istun autossa tai lentokoneessa, sillä molempien yläpuolella on kiinteä katto ja sivuillakin seinämät. Mutta jos ilma olisi itsessään tämä katto ja seinämä, joka korvaisi auton peltikorin ympärilläsi, niin kyllä siinä tukka hulmuten istuttaisiin autossa, jos ajetaan vaikkapa 150-200 km:n tuntivahdilla Saksan moottoritiellä.

          Miten on mahdollista, että voit pienellä käsiviuhkalla liikutella ilmaa kasvojesi lähellä sillä tavoin, että tunnet sen, mutta samanaikaisesti puut, korkeat rakennukset ja vuoret ympärilläsi, jotka liikkuvat moninkertaisesti nopeammin, eivät aiheuta liikettä hiuksissasi, vaikka ne liikkuvat huomattavasti nopeammin kuin käsiviuhka? Eikö se nimenomaan ole liike mikä aiheuttaa ilmavirtauksen, siloin kun liikutat viuhkaa kädessäsi? Eikö tämä itsessään jo todista maailman pyörimisteorian potaskaksi, sillä nämä teoreetikot sanovat, että et tunne mitään liikettä kun KAIKKI LIIKKUU vakionopeudella ilmakehän sisäpuolella tai lähellä maarajaa? Liikkuuko mielestäsi myös ääni ilmakehän mukana vakionopeudella?

          Koska et siis tällä hetkellä usko että Maan pyörimisvauhti olisi pysähtynyt, silloin kun aurinko ja kuu pysähtyivät paikoilleen, se tarkoittaa mielestäni sitä, että mikäli uskot Saarnivaaran hapatuksiin, uskot että auringon ja kuun pysähtyminen johtui ainoastaan Maan kallistuskulman muuttumisella, ja että niitä ei pysäytetty laisinkaan. Mutta jos et sittenkään usko Saarnivaran teoriaan, että kallistuskulma muuttui, niin miksi toit asian esille, ikäänkuin totuutena? Sinähän nimenomaan toit asian esille koska et usko geosentriseen malliin. Eikö niin?

          • Tuo ilma-argumentti on kyllä tuttu toisesta kirjoituksestasi, Pete. Se ei varsinkaan ole minulle kynnyskysymys tällä hetkellä mihinkään suuntaan, mutta sillä kohdin hieman kummastelen argumentointiasi, joka monessa muussa kohdassa vaikuttaa paremmalta. Nimittäin, jos oletetaan, että avaruudessa on jonkinlaista tyhjiötä, niin tottahan nyt taivaankappaleiden vetovoiman alaisuudessa olevat asiat, kuten ilma-/kaasukehät pyörivät taivaankappaleen mukana, jos sekin pyörii, ja kuut kiertävät sitä.

          • 364 päivää vuodessa vai hieman enemmän? Olisiko tämä voinut ajan saatossa myös muuttua, kuten keskilämpötilatkin? Eenokin kirjan aikaan olisi ollut tämä tasan 52 viikon vuosi, nykyään auringon kiertorata / Maan kierros auringon ympäri olisi vähän hitaampi?

          • Kirjoitit: ”Nimittäin, jos oletetaan, että avaruudessa on jonkinlaista tyhjiötä, niin tottahan nyt taivaankappaleiden vetovoiman alaisuudessa olevat asiat, kuten ilma-/kaasukehät pyörivät taivaankappaleen mukana, jos sekin pyörii, ja kuut kiertävät sitä.”

            Miksi pitää uskovaisena miehenä uskoa että avaruudessa on tyhjiö, kun Raamattusi puhuu siitä, että pääsi yläpuolella on taivaanvahvuus ja että sen yläpuolella on vettä? Siitä kerrotaan mm. luomiskertomuksessa. Tyhjiö ei ole tyhjä jos siellä on vettä. Jos tyhjiö ei ole tyhjä, se ei ole mikään tyhjiö.

            Tuo taivaanvahvuus (1.Moos.1:6-8) joka kaartuu pääsi yläpuolella, se on KIINTEÄ, eikä ilmaa. Heprean alkukielen sanaa jota siinä käytetään on raqiya`. Hepreaa puhuvien mielestä sen tarkoitus viittaa siihen, että kyse on kiinteästä aineesta ja että sen yläpuolella on vettä (selittää Strongin sanakirja). Englanninkielisissä käännöksissä käytetään siitä käännöksiä kuten ”expanse” (= laaja ala, avaruus), ”vault” (=holvikaari, kupoli) ja ”firmament” (=taivaankansi) jossa sana ”firm” tarkoittaa suomeksi ”kinteä”.
            https://www.blueletterbible.org/lang/lexicon/lexicon.cfm?Strongs=H7549&t=KJV

            Ps.104:2  Sinä verhoudut valoon niinkuin viittaan, sinä levität taivaat niinkuin teltan;
            Jes.40:22  Hän istuu korkealla maanpiirin päällä, kuin heinäsirkkoja ovat sen asukkaat; hän levittää taivaan niinkuin harson, pingoittaa sen niinkuin teltan asuttavaksi.
            Jes.66:1  Näin sanoo Herra: Taivas on minun valtaistuimeni, ja maa on minun jalkojeni astinlauta. Mikä olisi huone, jonka te minulle rakentaisitte, mikä paikka olisi minun leposijani?
            Hes.1:22  Ja olentojen päitten ylle hahmottui taivaanvahvuus, niinkuin peljättävä kristalli, kaartuen ylös niiden päitten ylitse.

            AstroNOTit eivät edes säilysi hengissä jos oikeasti leijuisisivat tyjiössä (zero-G-lentokeneiden sisäpuoli ei ole tyhjiökammio, koska niiden sisällä on hengitettävää ilmaa):
            https://www.youtube.com/watch?v=iWGGMchu6mQ

            Tässä on syy miksi astroNOTit ”harjoittelevat” vesialtaissa eikä tyhjiökammioissa:
            https://www.youtube.com/watch?v=cdueE96leK8

          • Tässä nyt sitten vielä Saarnivaaran käsityksiä. Olkoot tässä sitten vaikka koeteltavina…

            1. Joosua 10:12-13: ”Auringon ja kuun (näennäisen) paikallaan pysymisen täytyi johtua maan akselin kaltevuuden muuttumisesta suhteessa ekliptikaan samaan tapaan kuin mentäessä talvisesta kesäiseen päivänseisaukseen, mutta paljon nopeammin, n. 11-12 tunnissa. Tästä johtui (myös soiden fossiilisen siitepölyn tutkimuksissa todettu) ilmaston huomattava lämpeneminen pohjoisella pallonpuoliskolla. Sitä kesti n. vuoden 750 vaiheille eKr. eli Aamoksen aikaan asti.”

            2. Aamos 8:9: Saarnivaara viittää edelliseen kohtaan mainiten, että se olisi ollut v. 1400 eKr. vaiheilla ja jatkaa: ”Aamoksen aikana v. 750 eKr. vaiheilla auringon laskemisen keskipäivällä täytyi johtua maan akselin kallistumisesta päinvastaiseen suuntaan suhteessa ekliptikaan. Sen johdosta tämä puoli maapalloa kääntyi ehkä 30-40° pohjoisemmaksi, ja ilmasto nopeasti kylmeni (Se ei voinut olla kesäkuussa v. 763 tapahtunut auringonpimennys, jos oli 13-15 vuotta aikaisemmin). Tämä on todettu myös soiden siitepölytutkimuksissa. 701 eKr. maan akselin kaltevuudessa tapahtui osittainen kääntyminen päinvastaiseen suuntaan ja ilmaston lämpeneminen suunnilleen sellaiseksi kuin se on ollut siitä lähtien.” ja viittaus seuraavaan kohtaan. Lisäksi Aamos 9:6 alaviitteessä hän kirjoitti: ”Aam.8:9 viitatussa maapallon tämän puolen kääntymisess pohjoisemmaksi valtavia määriä vettä syöksyi Pohjoisesta jäämerestä Siperian alaville maille haudaten suuret joukot eläimiä (mammutteja ym.) lietteeseen. Myös Niiliin nousi suuri määrä vettä Välimerestä etelään päin.”

            3. Jesaja 38:8: ”Aurinkokellon varjon siirtymisen täytyi johtua siitä, että maapallon akselin kaltevuus suhteessa ekliptikaan muuttui samaan suuntaan kuin talvi- ja kesäpäivänseisausten välillä, mutta paljoa nopeammin. Sen johdosta maapallon tämän puolen pohjoisen pallonpuoliskon ilmasto lämpeni. Paavalin aikalainen roomalainen Seneca mainitsi taivaannavan kerran siirtyneen Suuresta Otavasta Pieneen Otavaan. Hän tarkoitti nähtävästi tätä 701 eKr. tapahtunutta muutosta. Ks. Joos.10:12-13 ja Aam.8:9, joissa käsitellään aikaisempia maan akselin kaltevuuden muutoksia. Niistä johtuneita ilmaston muutoksia on todettu soiden kerrostumisssa säilyneiden siitepölyhiukkasten tutkimuksissa. Jobin kirjan sanat 38:29 vesien jäätymisestä osoittavat, että siihen aikaan (n. 2000 eKr.) niiden seutujen ilmasto oli huomattavasti kylmempi kuin myöhemmin.”

            Omana kommenttinani näihin liittyen täytynee todeta, että en tiedä todellisia syitä, ainakaan en ole niistä varma. Ja myös, että jos tasainen Maa-kiekko muista syistä olisi mahdollinen, niin eiväthän nämäkään asiat sitä mahdollisuutta sulje pois. Auringon kiertorata litteän Maan päällä voi yhtä hyvin muuttua ja kaipa se taivaannapakin on voinut muuttua? :O

  6. 1. Joosua 10:12-13: maan aks. kalt. muutt. suht. ekliptikaan samaan tapaan kuin mentäessä talv.sta kesäiseen pvnseisaukseen, mutta nopeammin, n. 11-12 h:ssa. Ilmasto lämpeni huomatt. pohjoisessa, mikä todettu soiden fossiilisen siitepölyn tutkimuksissa.

  7. Ikävä havaita että teillä on vieläkin taistelua saada kommenttianne tänne näkyviin suoraan, vaikka automatiikan mukaan minulta tullut yksi hyväksyntä pitäisi riittää jotta kommentit jatkossa tulisi näkyviin suoraan.

    Olen jo tehnyt sellaisia muutoksia hallintapaneelin kautta että kolmesta suodatus-ohjelmasta kaksi on otettu pois käytöstä, ja yksi on vielä aktiivinen. Jos otan pois vielä viimeisen, niin roskapostien tulva menisi yli äyräiden, nimittäin, jo nyt, noin puolessa päivässä olen saanut englannin- ja venäjänkielisiä roskaposteja noin 50 kappaletta. Sirottelu on tapahtunut auotmaattisesti siten että osa niistä on roskalaatikossa ja osa ”tarkasteltavana”. Vaikka vieraskieliset tekstit on nopeasti käyty läpi, kun niitä ei tarvitse kunnolla edes lukea, ne teettävät silti paljon työtä ja tuskaa. Netti on niin laaja, että vaikka annan kaikille uusille vieraskielisille spämmääjille IP-bannin, uusia tulokkaita riittää siitäkin huolimatta, aina hiusteni harmaantumiseen saakka (se on, niiden muutamien hiusten, joita minulla vielä on jäljellä).

    Yritän vielä löytää keinoja asian ratkaisemiseksi, mutta ongelmat ovat mielestäni monimutkaiset ilman teknistä osaamista, koska en löydä edes asetuksista mitkä ovat ongelmien pääkohdat… Mutta pää pystyyn, kyllä tämä tästä vielä selkenee. Ja kohta tulee kesä ja kärpäset…

    Haluaisinkin kysyä teiltä, että löytyykö kellään kiinnostusta siihen, että luon tämän sivuston yhteyteen keskustelufoorumiin (joko uuteen kansioon tai peräti subdomainiin)? Foorumin etu olisi, että rekisteröitymisen jälkeen kuka tahansa voisi kommentoida, lähettää omia kuvia (ja todistusaineistojaan puolesta tai vastaan), ja olisi jopa mahdollisuus tehdä uusia aloituksia/viestiketjuja, sellaisella otsikolla kuin itse haluaisi. Foorumin asentaminen ja avaaminen olisi suhteellisen helppoa. Sitä varten löytyy valmiita avoimen lähdekoodin foorumi-ohjelmia ja niissä on yleensä varsin hyvät automaattiset spämmien estot jotka eivät pitäisi herjata paljon. Joten olkaa ystävällisiä ja kertokaa mielipiteitä asiasta. Jos mielipiteitä ei tule, se on varma merkki siitä, että foorumia ei avata. Tuhannet kiitokset mahdollisesta osallistumisesta.

  8. Foorumi olisi hieno homma. Varmasti osallistuisin. Sen olisi hyvä olla rekisteröimättömillekin avoimesti luettava, jotta asia tavoittaisi kaikkia vähänkin kiinnostuneita. Ikävä tuo spämmi-ongelma. Yksi vaihtoehto tosiaan olisi salauksen vahvistaminen takaisin sellaiseksi mitä se oli, niinkuin Pekah ehdotti. Paitsi että ainakaan mulla kommentointi ei toiminut silloin ollenkaan. Mutta olisihan kuitenkin se foorumi sitten silti.

    • Foorumi on tänään avattu, vaikkakin jo eilen näpräilin sitä. Käyttöehdot (jos haluaa rekisteröityä) ovat valitettavasti vielä englanninkieliset, mutta teen pian oman suomenkielisen vastineen. Käytän tuota englanninkielistä pohjana ja muokkaan sitä hiukan erilaiseksi.

      Jos ongelmia ilmene postauksien kanssa niin kerro. Siellä on vasta kaksi artikkelia.

      Foorumiin pääsee tämän sivuston oikeasta yläreunasta jossa lukee sinisellä tekstillä (ja keltaisella pohjalla) ”Tule Kosmologian keskustelufoorumiin”.

  9. Pitää varmaan kaikkien maailman kellojen sekunttiviisari laittaa heilahtamaan hivenen nopeammin.

Vastaa käyttäjälle Pete Peruuta vastaus

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.


*